Lakimies, Suomen kennelliiton kurinpitolautakunnan entinen jäsen, Rotujärjestö Suomen Bassetkerho ry:n kunniajäsen, Suomen Bassetkerhon entinen puheenjohtaja, Suomen Basset Hound Yhdistyksen perustajajäsen, sen pitkäaikainen puheenjohtaja, sekä kunniapuheenjohtaja, Woodhead kennelnimellä Basset hound rotua kasvattanut ja Vuolasvirtapalkinnon ansiokkaasta kasvattajatyöstä saanut Annukka Harvala jätti maallisen maailman kesän kynnyksellä 2022 nopeasti edenneen muistisairauden uuvuttamana. Annukan poistuminen jätti koiramaailmaan ja erityisesti basset-maailmaan syvän tyhjiön.
Annukka eli intohimolla ja omistautui basset houndeille. Pikkutytöstä lähtien Annukka rakasti eläimiä ja hänen perheensä olivat basset houndit, aikoinaan myös lampaat, kuin myös kanat ja kissatkin. Jossakin vaiheessa basset laumaa piti kurissa karkeakarvainen mäyräkoira, sitten saksanpaimenkoira, myöhemmin myös bracco. Kaikkein tärkeimpiä perheenjäseniä hänelle kuitenkin olivat hänen isosiskonsa sekä siskon tytöt.
Annukan loi uraa lakimiehenä ja viimeisinä työvuosinaan perehtyi PRH:ssä yhdistyssääntöihin. Hän toimi myös joitain vuosia Suomen kennelliiton kurinpitolautakunnan jäsenenä. Hänen lakimiestaidoista olikin suuri apu koiramaailmalle. Vuosien saatossa hän auttoi monia koiraihmistä pyyteettömästi lakiasioissa rautaisella ammattitaidolla. Moni meistä saikin jäädä hänen avuista ja neuvoistaan kiitollisuudenvelkaa.
Annukalla oli erittäin laaja ystäväpiiri. Hän oli super älykäs, rohkea ja loistava seuranainen. Jos Annukan kerrankin sai houkuteltua viihteelle (jos siis koirille vain löytyi hoitaja), niin hän kyllä juhli kaikilta muilta jalat alta. Annukan kanssa ei tylsää hetkeä tullut. Hän oli erinomaisen huumorintajun ja tilannetajun omaava henkilö, joka ei kuitenkaan kaihtanut vaikeitakaan tilanteita. Mielestään hän ’omisti’ Suomen basset houndit ja siinä hänen intohimonsa todella näkyi. Rodussa tapahtuneisiin ylilyönteihin hän pyrki puuttumaan heti. Sitä yhteydenottoa kukaan ei halunnut saada, jos Annukan perspektiivistä katsottuna jalostusvalinnat tai koiranpito eivät täysin kestäneet päivänvaloa.
Annukka kunnostautui basset houndien kasvattajana kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta monien epäonnisten sattumusten kautta hänen tuontinsa tai pentueensa eivät aina tuoneet toivottua tulosta. Hänen vastuuntuntonsa myötä lukuisat rodussa piilevät sairaudet saivat kuitenkin näkyvyyttä ja hän johdatti määrätietoisesti rotujärjestön laatimaan jalostusohjesäännöt sekä basset houndit aloittamaan terveysseurannan.
Meistä monikaan ei varmasti ole osannut käsittää kuinka suuri vaikutus Annukalla elämiimme oli. Kuinka hän saikaan ovelasti vedettyä mukaansa basset piireihin erilaisia ihmisiä ja istutettua heidät erilaisiin rooleihin ja kuin huomaamatta tekemään työtä rodun eteen. Tuskin monikaan on ymmärtänyt tulleensa Annukan akitoimaksi tehtäväänsä ja vetäistyksi rodun pyörteisiin. Hän toimikin vuosien saatossa monelle nuoremmalle basset harrastajalle mentorina ja jakoi auliisti tietotaistonsa.
Annukan saappaita on vaikea täyttää, eikä niille löydykään hänen veroistaan jatkajaa. Annukka jää muistoissamme loistamaan Suomen basset-maailman tähtenä, jonka karisma, teot ja oikeudenmukaisuus elävät vielä ajatuksissamme pitkään.
Haluamme kutsua teidät Annukan muistonäyttelyyn ja kilistämään kanssamme lasillisen Annukan muistoksi.